ERKKI LAUKKASESTA TRANSPARENCY SUOMEN UUSI PUHEENJOHTAJA
Transparency Suomi ry:n vuosikokous 30.05. 2012 valitsi ekonomisti, kauppatieteiden tohtori Erkki Laukkasen järjestön puheenjohtajaksi kaudelle 2012-2013. Nykyinen puheenjohtaja Pentti Mäkinen jatkaa hallituksen jäsenenä. Erkki Laukkanen on toiminut kaksi vuotta Transparency Suomi ry:n hallituksessa. Päätyönään hän vastaa harmaan talouden vastaisesta toiminnasta SAK:ssa.
Transparency Suomi ry laati toimintasuunnitelmansa ensi kertaa kolmelle vuodelle. Tänä vuonna keskitytään vuodenvaihteessa valmistuneen korruptiokartoituksen (Kansallinen integriteettijärjestelmä) jalkauttamiseen, tärkeimpinä teemoina julkiset hankinnat kunnissa sekä vallan väärinkäytökset kuten hyväveliverkostot.
- Seuraavien vuosien aikana on saatava toimivat yhteydet muihin Suomelle tärkeisiin Transparency International – liikkeen jäsenjärjestöihin. Korruptio ei tunne rajoja ja yhteistyö on välttämätöntä, Erkki Laukkanen sanoo.
- Tavoite on myös kasvattaa Transparency Suomi ry:n jäsenmäärää huomattavasti.
Transparency Suomi ry on korruptionvastainen kansalaisjärjestö ja toimii osana maailmanlaajuista Transparency International – verkostoa. Suomi rahoittaa Transparency Internationalin sihteeristöä Berliinissä kehitysyhteistyövaroista noin miljoonalla eurolla vuodessa. Laukkasen mukaan korruptiovastainen työ nykyään on niin vaativaa, että valtion olisi syytä rahoittaa toimintaa myös Suomessa.
Käytännön työ alkaa jo ensi viikolla. Torstaina 7.6. Laukkanen tapaa kehitysministeri Heidi Hautalan korruptionvastaista työtä käsittelevässä yleisötilaisuudessa Kampin Eurooppa-salissa.
LISÄTIETOA:
Transparency Suomi ry, puheenjohtaja Erkki Laukkanen, puh. 040-5321777, email erkki.laukkanen@transparency.fi