Suomi keskikastia kansainvälisen lahjonnan torjunnassa

Suomi on onnistunut kansainvälisen lahjonnan torjunnassa välttävästi, arvioi Transparency International tänään julkaistussa OECD:n lahjonnan vastaisen yleissopimuksen seurantaraportissa.

Raportin mukaan Suomen lainvalvontaviranomaisille ja syyttäjille tarvitaan lisää koulutusta kansainvälisten lahjustapausten tutkintaan. Virkamiehille pitäisi luoda selkeä järjestelmä havaittujen lahjusepäilyjen ilmoittamiseksi. Myös veroviranomaisilta puuttuvat selkeät ohjeet lahjusten havaitsemiseksi.

Transparency Suomi ry:n puheenjohtaja Pentti Mäkinen:

- Suomen talous on erittäin riippuvainen kansainvälisistä suhteista. Tämän vuoksi on tärkeää, että suomalaiset yritykset ovat tietoisia lahjontaan liittyvistä riskeistä ja omaksuvat selkeät lahjonnan vastaiset toimintaperiaatteet. Raportissa kiinnitetäänkin perustellusti huomiota tietoisuuden lisääminen sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

- Kansainväliset lahjontarikokset ovat yleensä monimutkaisia ja niiden tutkinta vaatiii erityisosaamista. Tämän vuoksi Suomessa on aiheellista varmistaa sekä tutkintaviranomaisten että syyttäjien korkea asiantuntemus lahjontarikosten tutkinnassa.

Suomen maksaman kehitysavun osalta on syytä varmistaa että yhteistyökumppaneiden taustat on tarkistettu asianmukaisesti, raportti linjaa. Lisäksi pitäisi harkita ovatko lahjontarikosten vanhentumisajat liian lyhyitä tapausten selvittämiseksi.

Transparency International selvitti 37 maan toimia kansainvälisen lahjonnan ehkäisemiseksi. Joukossa ovat Islantia vailla kaikki OECD:n lahjonnan vastaisen yleissopimuksen hyväksyneet maat.

Aktiivisimmin kansainvälistä lahjontaa torjuvat:

Italia, Iso-Britannia, Norja, Saksa, Sveitsi, Tanska ja USA

Joitakin toimia kansainvälisen lahjonnan kitkemiseksi ovat tehneet:

Alankomaat, Argentiina, Belgia, Espanja, Etelä-Korea, Japani, Ranska, Ruotsi ja Suomi

Kansainvälisen lahjonnan torjunta on jäänyt vähäiseksi tai olemattomaksi seuraavissa maissa:

Australia, Brasilia, Bulgaria, Kanada, Chile, Etelä-Afrikka, Itävalta, Irlanti, Israel, Kreikka, Luxemburg, Meksiko, Portugal, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Turkki, Unkari, Uusi-Seelanti ja Viro.

Transparency Suomi ry on korruptionvastainen kansalaisjärjestö ja toimii osana maailmanlaajuista Transparency International –verkostoa.

Raportti löytyy kokonaisuudessaan täältä:

http://www.transparency.org/content/download/61106/978536

LISÄTIETOA:
Transparency Suomi ry, puheenjohtaja Pentti Mäkinen
050-5002584
pentti.makinen@transparency.fi