Tiedotteet

TI-Suomi vaatii Suomen hallitusta tehostamaan ulkomaisen korruptioon vaikuttavaa lainsäädantöä

Suomi torjuu lahjontaa kohtuullisesti. Suomea voitaisiin pitää aktiivisena lahjonnanvastaisena valtiona, jos Suomi korjaisi puutteita lainsäädännössään, joiden vuoksi kaikkea lahjontaa ei ole säädetty rangaistavaksi. Viimeisen neljän vuoden aikana Suomi on tehostanut kansainväliseen lahjontaan liittyviä poliisitutkintoja ja vienyt…

Europarlamentaarikkojen sitoutuminen korruptionvastaiseen toimintaan on heikkoa

Transparency International (TI) julkaisi tänään listan korruptionvastaisen vetoomuksen allekirjoittaneista europarlamentaarikoista. Listalla on 93 nimeä, joista neljä on suomalaisia. Suomen mepeistä vetoomuksen allekirjoittivat Sirpa Pietikäinen (Kok.), Anneli Jäätteenmäki (Kesk.), Merja Kyllönen (Vas.) ja Heidi Hautala (Vihr.). TI:lle…

EU-instituutioiden korruptiontorjunnassa on paljon parannettavaa

Transparency International (TI) on julkaissut laajan raportin korruptioriskeistä EU- instituutioissa. Vaikka myönteistäkin kehitystä tapahtunut, instituutiot ovat edelleen alttiita korruptiolle. Syynä tähän ovat puutteet toimintaohjeissa, läpinäkyvyydessä ja taloudellisessa valvonnassa. Raportissa selvitetään kymmenen EU-instituution tapaa toimia korruption ehkäisemiseksi…

EU:n ensimmäinen korruption vastainen raportti tulee tarpeeseen

EU:n kauan odotettu korruption vastainen raportti julkistettiin tänään Brysselissä. Raportti on EU:n ensimmäinen ja sisältää suosituksia kaikille 28 jäsenmaalle. Raportin mukaan Suomi on korruption torjunnan kärkimaita, mutta mallimaaksi ei Suomestakaan ole. Korruptio aiheuttaa EU:lle joka vuosi…