Transparency Suomi ry
TI:lla on paikallisyhdistyksiä eri puolilla maailmaa ja niiden määrä on jatkuvassa kasvussa. Järjestön Suomen osasto, Transparency Suomi organisoitui vuoden 2003 lokakuussa.
Yhdistyksen keskeisimmät tehtävät ovat korruption vastaisen työn tukeminen ja siihen osallistuminen sekä korruption eri muodoista ja vaikutuksista tiedottaminen ja kouluttaminen. Yhdistys on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.
Transparency Suomi rahoittaa toimintaansa jäsenmaksuin sekä avustuksin. Jäseneksi voivat liittyä sekä yksityiset henkilöt että yksityiset että julkiset yritykset ja yhteisöt. Transparency Suomi vaati emojärjestönsä hengessä jäseniltään sitoutumista yhdistyksen tavoitteisiin ja sääntöihin.
Transparency Suomi haluaa herättää keskustelua korruptiosta, sen uhista ja tuhoisista vaikutuksista ja tarjota käytännön työvälineitä korruption ja lahjonnan vastustamiselle. Vaikka Suomi kansainvälisten arviointien mukaan kuuluu maailman vähiten korruptoituneisiin maihin meidän on hyvä pitää mielessä, ettei mikään maa ei ole täysin puhdas korruptiosta. Vaikka yritys ei Suomessa kohtaisikaan lahjontaa, niin kansainvälisille markkinoille siirtyessään se voi olla edessä hyvinkin pian. Siksi Transparency Suomi haluaa kouluttaa yrityksiä ja yhteisöjä ja tarjota niille työvälineitä korruption ja lahjonnan välttämiseen. Esimerkkeinä käytännön apuvälineistä ovat ”Lahjonnanvastaiset periaatteet” –vihkonen. Se on TI:n aloitteesta laadittu käytännön ohjeisto, jonka Keskuskauppakamari on käännättänyt ja julkaissut suomeksi yhteistyössä Transparency Suomen kanssa.