Suomi jäi kolmannelle sijalle tuoreessa korruptioindeksissä

Suomi jäi kolmannelle sijalle tuoreimmassa Transparency Internationalin teettämässä korruptioindeksissä (Corruption Perception Index, CPI) pisteillä 89 sadasta. Pistemäärä on sama kuin viime vuonna. Suomen pysyminen kolmannella sijalla osoittaa, ettei korruption vastainen toiminta ole vielä riittävää Suomessa. Taloudellisen…

Kansainväliset suuryritykset vaikenevat toiminnoistaan ulkomailla

Maailman suurimmat yritykset eivät kerro avoimesti toiminnoistaan ulkomailla. Transparency Internationalin juuri julkaistusta selvityksestä ”Transparency in Corporate Reporting” (läpinäkyvyys yhtiöiden raportoinnissa) selviää, että maailman suurimmat öljy, kaasu ja kaivosyhtiöt eivät ole vielä valmiita uusille läpinäkyvyyttä vaativille säännöille….

TI-Suomi vaatii Suomen hallitusta tehostamaan ulkomaisen korruptioon vaikuttavaa lainsäädantöä

Suomi torjuu lahjontaa kohtuullisesti. Suomea voitaisiin pitää aktiivisena lahjonnanvastaisena valtiona, jos Suomi korjaisi puutteita lainsäädännössään, joiden vuoksi kaikkea lahjontaa ei ole säädetty rangaistavaksi. Viimeisen neljän vuoden aikana Suomi on tehostanut kansainväliseen lahjontaan liittyviä poliisitutkintoja ja vienyt…

Transparency Summer School lähestyy!

Jokavuotuinen Transparency Summer School on lähestymässä. Koulutus järjestetään Roman Unissa.

 

Europarlamentaarikkojen sitoutuminen korruptionvastaiseen toimintaan on heikkoa

Transparency International (TI) julkaisi tänään listan korruptionvastaisen vetoomuksen allekirjoittaneista europarlamentaarikoista. Listalla on 93 nimeä, joista neljä on suomalaisia. Suomen mepeistä vetoomuksen allekirjoittivat Sirpa Pietikäinen (Kok.), Anneli Jäätteenmäki (Kesk.), Merja Kyllönen (Vas.) ja Heidi Hautala (Vihr.). TI:lle…

Transparency Summer School

Transparency Summer School pidetään tänäkin vuonna Liettuassa Mykolas Romerisin yliopistossa. Viikon kestävällä leirillä käsitellään erilaisia korruptioon liittyviä aiheita. Liity mukaan ja täytä hakulomake!

Seminaari Korruptio kunnallisissa hankinnoissa

Korruptio kunnallisissa hankinnoissa. Julkiset hankinnat ovat koko Euroopassa alttiita korruptioriskeille. Tämä tilaisuus valottaa tilannetta Suomessa.

Keskustelu tilaisuus: Miksi omistamista koskevia tietoja salataan?

Miksi omistamista koskevia tietoja salataan? Keskustelu omistamisen julkisuudesta käy kuumana. Pitäisikö omistamista koskevat tiedot keskittää yhteen julkiseen rekisteriin? Vai pitäisikö suomalaisillekin taata mahdollisuus salata omistuksensa? Mukana keskustelussa: lakiasiainjohtaja Jorma Yli-Jaakkola, verotusneuvos Markku Hirvonen, sijoittaja ja sijoituskirjailija…

EU-instituutioiden korruptiontorjunnassa on paljon parannettavaa

Transparency International (TI) on julkaissut laajan raportin korruptioriskeistä EU- instituutioissa. Vaikka myönteistäkin kehitystä tapahtunut, instituutiot ovat edelleen alttiita korruptiolle. Syynä tähän ovat puutteet toimintaohjeissa, läpinäkyvyydessä ja taloudellisessa valvonnassa. Raportissa selvitetään kymmenen EU-instituution tapaa toimia korruption ehkäisemiseksi…