Suomi jäi kolmannelle sijalle tuoreimmassa Transparency Internationalin teettämässä korruptioindeksissä (Corruption Perception Index, CPI) pisteillä 89 sadasta. Pistemäärä on sama kuin viime vuonna.
Suomen pysyminen kolmannella sijalla osoittaa, ettei korruption vastainen toiminta ole vielä riittävää Suomessa. Taloudellisen kasvun takaamiseksi vaaditaan vahvempia korruption vastaisia toimia.
Suomen tulee myös huolehtia, ettei korruptiivista toimintaa harjoiteta Suomen ulkopuolella. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää myös veroparatiisitoimintaan, hyvä veli-verkostojen vaikutuksiin sekä avoimen tiedon lisäämiseen.
Tutkimuksessa vertailtiin 175 maata, joista ensimmäiselle sijalla on Tanska pisteillä 92 ja toisella sijalla Uusi Seelanti pisteillä 91. Pohjoismaista Ruotsi tippui neljännelle sijalle, Norja pysyi viidentenä ja Islanti on sijalla 12.
Tutkimuksen mukaan maista kaksi kolmasosaa sai alle 50 pistettä. Alhaisimmat pisteet saivat Sudan, Pohjois-Korea ja Somalia.
CPI-tutkimuksen tulokset saadaan alan asiantuntijoiden arvioista. Arvioinneissa huomioidaan vain julkisen sektorin tilanne.
Haastattelupyynnöt:
Ilari Rantakari 040 7094 245
Mika Ilveskero 020 7765 403